maanantaina

Melkein kukkopilli


Kokeilin kukkopillin tekoa, mutta siitä tulikin tällainen "tipunen". Kukkopilli muotoillaan ensin, halkaistaan ja kaiverretaan märkänä ontoksi. Lisäksi on tehtävä ilma-aukot, minkä jälkeen puolikkaat yhdistetään ja vasta sitten poltetaan ja lasitetaan. En saanut omaa kukkopilliäni soimaan, mutten jaksanut palata lähtöruutuunkaan. Laajensin siis selän aukkoa ja otuksesta tuli tällainen. Olkoon sitten vaikka hammastikkuteline. Vielä minä sen pillin rakennan....

Mortteli ja kuppi



Tein keramiikassa morttelin, eli kupin jossa voi murskata mausteita ja yrttejä. Alin kuppi on jämäsavikokeilun tulos. Se on lasitettu moneen kertaan, ensin läpinäkyvällä kiiltävällä ja sitten vaaleanpunaisella. Molemmat olivat lopputulokseltaan huonoja, koska kulhoon yhdistetyt kaksi eriväristä savea näkyivät sekavalla tavalla läpi. Lopulta kulho sai pintaansa tämän punaruskea-vaalealäikikkään sävyn ja lasinpaloja pohjaan. Ihastuin sävyyn ja lasitin samalla lasitteella myös morttelin ulkopinnan.

Villakangastunika


Tein itselleni liituraitakankaasta tunikan. Se on mukavan lämmin, puolivirallinen ja sopii monen tyylisten housujen ja paitojen kanssa.

Neuleita



Olen kutonut tänä talvena Leolle villapaidan ja Simolle villaliivin. Villapaita oli tilaustyö, mutta liivi ei ollutkaan käyttäjän mieleen. Purin sen ja aloitin alusta uuden vähän isomman. Se tulee Leolle. Kutominen on niin hauskaa puuhaa, että teen sitä käyttötarkoituksesta huolimatta. Puikkojen heiluttelu auttaa keskittymään ja lankoja on mukava hypistellä. Leon villapaita on ihanan lämmintä alpakkaa ja liivi Rowanin tweed-lankaa.

Itse tehty saippua

Kokeilin saippuan tekoa. Tässä tulos. Saippuassa on seassa kuivattuja ruusunlehtiä ja vähän eteeristä piparminttuöljyä. Tuoksu olisi voinut mieluummin jotain kukkaisempaa, mutta tätä sattui olemaan kotona. Ensi keralla hankin kunnon sekoittimen. Nyt yritin sekoitella massaa betonisekoittimella, mikä oli aika korviahuumaavaa ja kömpelöä touhua. Aineksiakin heittelin sekaan rennolla kädellä, vaikka olisi pitänyt käyttää digitaalista vaakaa. Myöskään lämpömittaria ei ollut. Mutta saippua puhdistaa kyllä. Saippuan teko ei sovi hätähousuille, sillä sen pitää kuivua vähintään neljä viikkoa.

Leon pipo



Leo käyttää pipoja sisällä ja ulkona. Tämän pipon hän virkkasi itselleen kotipipoksi. Kun puhti loppui kesken, autoin aivan lopussa. Värit ja raidat ja koko idea on Leon.

Elsan tyyny


Elsalla on koulussa valinnaisaineena käsityötä. Tämä tyynynpäällinen syntyi siellä. Ensin tosin neuleesta piti tulla vaate, mutta suunnitelma vaihtui lennossa. Silkkinauha on tyynynpäällisen kiinnitys- ja koristustapa.

Patjakasa


Jouduin leikkaamaan vieraspatjasta palan muuhun käyttöön ja jäljelle jäi tynkä käyttämätöntä patjaa. Leikkasin ne pienemmiksi paloiksi ja päällystin vanhoilla vahakankailla lattiatyynyiksi.

Joulumarkkinat




Kävin äitini kanssa joulun alla Mäntsälän Saaren kartanon joulumarkkinoilla. Olimme siellä yhden päivän myyymässä ja ylimmissä kuvissa pöydän antimia. Mukaan meidän houkutteli äitini hunajanmyyjä-sisko. Hauska tapahtuma, josta tulikin enemmän ostettua kuin myytyä.