torstaina

Virkattu vintage-jakku ja uusi projekti



Minulla on inspiroiva kirja nimeltä Virkkaa uusvanhaa, jonka linkki on tässä. Tein sen Villatakki Millie -ohjetta mukaillen tämän villatakin. Vaikka vilatakki muistuttaa erehdyttävästi vanhoja vauvanneuleita, se on aikuiskokoa. Ehkä juuri siksi ohje vetosikin. Minulla nimittäin taisi olla itsellänikin vauvana joku tällainen - vaaleansininen. Tein takin myös keväällä valmistuneen vintage-mekkoni pariksi.

Lanka on kaksinkertaista villalankaa, joista toinen on kermanväristä ja toinen valkoista. Kermanvärinen villalanka on purettu eräästä vanhasta neuletakistani ja valkoinen lanka oli Novita Wool -lankaa. Neuleen kaarrokeosaan pujotellaan revittyä kangasta kiinnikenauhoiksi. Kiinnitykseen voi laittaa napit tai jotkut siistimmät nauhat. Itse pidän juuri tästä tyylistä - tosin tämäkin neule taitaa päätyä kotikäyttöön. Hihoista tuli ohjetta vähän lyhyemmät, koska purkulankani loppui.

Alla on uusi projektini, joka alkoi tänään. Aion tehdä vanhoista T-paidoista leikatuista matonkuteista pienen maton.



Rautalankalintu

Simo toi kuvataidekoulusta kotiin tällaisen linnun.

Kukkopillit



Esittelin täällä taannoin melkein kukkopillin. Se oli pilli, josta piti tulla kukkopilli, mutta joka ei sitten suostunutkaan soimaan. Soiminen testataan saven ollessa vielä pehmeää, joten murjoin soimattoman pillin uuteen uskoon pelkäksi tipuseksi vailla kunnollista roolia keramiikkaesinten joukossa. Myöhemmin sitten tartuin härkää sarvesta, tai oikeammin sanottuna kukkoa pillistä. Sain aikaiseksi peräti kaksi etäisesti jotakin siivekästä muistuttavaa kukkopilliä. Tarkoitus ei kyllä ollutkaan tehdä kukon muotoista olentoa, vaan tämä muoto oli ihan harkittu. Ilo oli ylimmillään, kun puhalsin keramiikkaluokassa ilmoille aidon kähisevän pillisoundin. Minulle toivotettiin uutta uraa pillimaakarina ja torikauppiaana.

Tässä siis mustanpuhuvat soivat tipuseni. Lasitteena on musta mattalasite.


Kevään Raku-töitä





Kevään perinteinen Raku-keramiikkapäivä pidettiin jälleen keramiikkaopettajan pihalla Ruukinrannassa toukokuussa. Tässä omia töitäni. Lasitteena on kaikissa mukana valkoista, joka käyttäytyy lasitteen paksuudesta riippuen välillä arvaamattomasti. Sammakkolaatoissa esimerkiksi valkoinen lasite alkoi kuplimaan, mistä seurauksena laatoissa on koristeena erikoisia kraatereita. Rakussa hauskinta onkin se, ettei koskaan tiedä millaisia töistä tulee. Lasittamattomat kohdat muuttuvat poltettaessa mustiksi.

Ylimmässä kuvassa on tuikkulyhty, jonka tein hajonneen Pentikin lasituikkulyhdyn raunioille. Siitä jäi käteen vain lyhdyn sisälle laskettava metallinen pidike, mihin tuikku laitetaan. Tässä lyhdyssä valo tulee esiin rei´istä. Musta raita on syntynyt jättämällä raitakohta lasittamatta.

Viisijalkainen korukuppi syntyi myös tarpeeseen. Joku rähmäkäpälä hajotti entisen korvakorujen säilytyskupin vessamme hyllyltä, joten tein nopeasti tämän kupposen mahtumaan saman pikkuhyllyn reunalle, jossa entinen korukuppi sijaitsi.

Laatat pääsevät osaksi alati kasvavaa laattakokoelmaani, jolle en ole vielä keksinyt käyttöä. Perhonen taas pääsee johonkin puun oksalle roikkumaan. Se on saanut idean pihamme metallisen köynnöskaaren metallisista perhoskuvioista, joten ehkä vienkin perhosen sinne omiensa joukkoon.

Sammakoissa ja perhosessa olen käyttänyt jopa vähän värejä. Muuten pidän Raku-töissä krakleeraavan valkoisen ja mustan yhdistelmästä. Raku-työt eivät kestä vettä, joten niistä ei voi tehdä esimerkiksi maljakoita. Tässä vähän lisätietoja siitä, mistä Raku-tekniikassa on kyse.

Vintage-mekko

Käsityön taiteen perusopintojen kevään tehtävänä oli ommella muistojen mekko tai vaate. Työn piti kytkeytyä joihinkin omiin henkilökohtaisiin tekstiilimuistoihin. Minun työni lähtökohtana oli isotätini Edith, hänen elämänsä ja hänen 20-lukupainotteinen vaatevarastonsa. Edithin kutsumanimenä oli "Pupu" ja hänen vaatteistaan ja käsitöistään on pidetty oma taidenäyttely ja tehty oma blogi http://maalaisneiti.blogspot.fi/.

Mekon nimesin Elokuuksi. Sen etumuksen rusetin keskelle kiinnitin rikkoituneen vanhan posliininuken symboloimaan sitä, ettei Pupu koskaan saanut omia lapsia ja omaa perhettään. Hän eli koko elämänsä veljensä perheen ja tämän lasten ja lastenlastensa  (joihin minäkin lukeudun) kautta Pectuksia ja kettukarkkeja tarjoillen.

Mekossa on kankaana ruosteenväristä kukikasta viskoosia ja ruskeaa shifonkia. Kävin katsomassa art deco -näyttelyn Amos Anderssonin taidemuseossa ja opin sieltä, että tällainen voimakkaampi värimaailma ajoittui itse asiassa art decon myöhäisemmille vuosille 30-40 -lukuun. Aikaisemmassa vaiheessa värit olivat haalean pastelleja. Mekossa on 20-luvun tyyliin laskettu lantio ja liehuva helma.

Kuva on työväenopiston käden taitojen näyttelystä vappuaattona 2013.


Lätsä

Tein itse tällaisen pappamallisen lätsän. Ensin se tuli lockingia harrastavalle 11-vuotiaalle pojalleni, mutta päätyi sitten minulle, kun hän sai kaupasta vielä paremman. Ohje löytyi vanhasta Suuri käsityökerho -lehdestä ja oli aika helppo tehdä pienestä palasta hyvää villakangasta. Vuorikankaaksi laitoin vanhaa silkkihuivia.


Paneeliseinä

Hirsitalossamme seinät ovat puuta, mutta olen vähitellen varovaisesti maalannut joitain seiniä vaaleiksi tai vaaleanharmaiksi. Yksi seinä sai 140 cm korkean paneelin ja yläosaan tällaisen tapetin. Tapetin alla on levyä ja tapetin reunojen päällä listat. Hommasin puukeskuksesta halpaa valmiiksi sahattua paneelia, jotka maalasin. Hyllevyksi tarttui K-Raudan käytävältä saunanlaudelauta, joka on sopivan kapea, n. 8 cm. Hylykannattimet olivat kotona valmiina, mutta ne olivat puun väriset ja liian "syvät", joten niistä piti rouhaista vähän kärjestä pois ja ne piti maalata. Kuva on pääsiäiseltä, joten hyllyltä löytyy sen mukaista rekvisiittaa. Vaihtuvassa taidenäyttelyssä on Elsan kuvataidekoulussa tekemä maalaus jo kolmen vuoden takaa. Paikalla on sittemmin nähty muitakin Elsan maalauksia.