keskiviikkona

Lundian valkopesu

Mäntyiset Lundia-tikkaat alkavat olla jo aika tylsä ja kyllästyttävä näky ja meillä niitä löytyy varaston kätköistä montaa eri kokoa ja mallia. Löytyipä sieltä eräät puuvalmiina hankitut tikkaat, jotka oli käsitelty vihreällä ja ruskealla puuvahalla. Aivan kauheat siis, mutta muuten hyvät. Päätin antaa niille uuden mahdollisuuden. 

Vanha korkea Lundian vitriinikaappi oli liian iso ahtaalle paikalleen ja sen tilalle tarvittiin matalampi malli. Vanhat vihreä-ruskeaksi käsitellyt tikkaat piti vain käsitellä valkoiseksi ja täytelevy päällystää tapetilla. Myös takalevyn päällystin samalla vaaleasävyisellä tapetilla. Vitriinikaapin lasihyllyt ja sen valkoiset hyllytasot sopivat tähän kaappiin. Samoin ovet, mutta ne olivat vähän kulahtaneet ja maalasin ne Helmi-kalustemaalilla valkoiseksi.

Tässä tulos. Seinällä oleva kultakehyksinen ja kovia kokenut ikivanha peili on lahja vanhemmiltani ja senkin aion tuunata uuteen uskoon. Siitä kerron myöhemmin.