maanantaina

Rakusavea ja kevättä

Vaalit veivät keväällä mehut sen verran tehokkaasti, että en ole ehtinyt raportoida uusista käsitöistä tässä välissä. Perinteinen keramiikkaopettajan järjestämä Raku-keramiikan poltto oli kuitenkin toukokuussa Ruukinrannassa. Siellä syntyi muutama työ, joissa on aina aimo annos savua ja yllätyskerrointa mukana. Toisessa ruukussani oli teipillä muotoiltu lasittamaton alue, joka oli sudenkorennon muotoinen ja toisessa perhoskuvio. Perhoskuvioruukun tein myös viime vuonna ja nyt tein sille isomman parin.

Omituinen otus syntyi ylijäämäsavea vaivaamalla terapiatyyliin. Siitä kummallinen ulkomuoto. Otus toimii kyllä myös korutelineenä....

Ylimmässä kuvassa on talvinnen keramiikkatyöni, jossa käytin samaa sapluunatekniikkaa kuin rakumaljakoissani. Kukan muoto on saatu aikaan peittämällä sanomalehdellä alueet, joita ei lasiteta. Muualle vedin sitten tummaa lasitetta. Näin syntyivät kukkakuviot.