keskiviikkona

Lasia ja keramiikkaa




Harrastan keramiikkaa Espoon työväenopistossa, mutta tämä kevättalvi on ollut niin kiireinen, että aikaansaannokseni ovat jääneet vähiin. Olen tehnyt matkan varrella paljon keramiikkalaattoja, joista kuvassa joitain esimerkkejä. Pikkulaattoja minulla odottaa iso liuta lasitusta ja niissä kaikissa on painettuna joku teksti. Nämä olivat pieniä kokeiluja, koska ei ole aivan helppoa saada oksidiväriä pysymään kirjainten painaumissa, kun päälle laitetaan vielä eri lasite.

Isommassa laatassa se onnistui paremmin. Laatan tekstit liittyvät jollakin tavalla uraani, eli eräänlainen tilinpäätös siinä on kyseessä. Kuvalaatta taas liittyy käsityön taiteen perusopintojeni erääseen työhön, jonka tein jo aiemmin. Sama hahmo seikkailee nimittäin myös ryijyssä.

Lasimaljakko on kuvattu Kauklahti-seuran Lasia, lasia -tapahtumasta 29.3. Järjestimme tapahtuman seurassa (jonka puheenjohtaja olen) Kauklahden lasin tuotannosta. Lasitehtaan historia on Kauklahdessa vahvasti läsnä, vaikka lasitehdas lopetettiin jo vuosikymmeniä sitten. Silti ihmisten kaappien kätköistä löytyy Kauklahden lasin lasiesineitä, joista monet ovat käsinmaalattuja kuvan maljakon tapaan.

Tapahtumaan sai tuoda omia esineitä arvioitavaksi ja Espoon kaupunginmuseon kokoelmapäällikkö Pirkko Sillanpää tutki ja arvioi niitä. Kaupunginmuseo aikoo järjestää näyttelyn Kauklahden lasin tuotuannosta ja samalla museo sai tutkia löytyisikö museon kokoelmiin jotain harvinaista. Ja jotain todella löytyi. En ole ihan varma oliko kuvan esine lopulta Kauklahden lasin tuotantoa, mutta hieno se joka tapauksessa on.

Kevään edetessä alkaa kaipaamaan värejä ja kauneutta rujon harmauden keskelle. Tulppaaneista on onneksi iloa.